sunnuntai 12. toukokuuta 2013

P*skarteluhaaste #187

Viikon aiheena kuvahaaste. Minua kuvassa inspiroi maailmanpyörä. Minun ja sisarusteni lapset yhteenlaskettuna on
vanhemmillani 12 lastenlasta, niinpä tein äidilleni kortin, johon laitoin pienen kuvan jokaisesta lapsukaisesta:)
Mukavaa äitienpäivää kaikille äideille!

torstai 9. toukokuuta 2013

Askartelupäivä

Onneksi ulkona sataa... voi hyvällä omallatunnolla askarrella sisällä, kun on sopivasti vapaapäiväkin:)
ja roikkua pikkuisen blogeissa ihastellen toisten aikaansaannoksia. Docraftsin blogissa haastettiin
käyttämään leimoja/leimausta, joten siitä tämä minun korttini syntyi.


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Smack




Olen mukana Emmon mixed media verkkokursilla Suuri seikkailu. Kurssia emännöi Emmon lisäksi Riikka.
Ensimmäinen kurssiaihe oli tehdä tausta työhön liituja (esim. vahaliidut, öljypastellit) ja vesivärejä käyttäen.
Omaani käytin öljypastelleja. Vesivärejä en sitten löytänyt, joten korvasin ne Distress musteella.Meillä oli mahdollisuus hankkia kurssikitti. Tuosta paketista
käytin taustalla alinpana olevaa paperia, kamerakalvoa ja otsikkoon kirjaimia. Muut matskut ovat omista varastoista. Lisäksi vielä mustaa tussia.







tiistai 23. huhtikuuta 2013

TH 12 Tags of 2013/ April

Olen ollut armotta myöhässä näiden tagien julkaisun kanssa, mutta vihdoin ehdin kuin ehdinkin ajoissa:) Uskollisesti olen ne kuitenkin tehnyt.
Suurin osa tarvittavista matskuista multa puuttuu kokonaan, mutta soveltaminen on kait sallittua.
Taustan tein huhtikuun tagiin Gelatos- väreillä, leimaukset Stazonilla. Numeron stanssasin softiksesta,
väritin Gelatos-väreillä ja lopuksi vielä päälle Crackle accents-lakkaa. Nauha värjättyä maalarinteippiä.
Koristeena pätkä boordia, teippiä ja metallikulma sekä haaraniitti. Teksti dymolla. Alla kuva kolmesta muusta tagista.

Here is my April tag from Tim Holtz 12 tags of 2013.


sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Gorjuss tyttö tagissa

Gorjuss- sarjan tuotteissa on panostettu ihaniin pakkauksiin. Siksipä halusin hyödyntää itse leimasinpakkauksenkin. Leikkasin siitä tagin ja koska halusin taustapuolestakin viimeistellyn ompelin sen kiinni toiseen kartongista leikattuun tagiin. Pakkauksesta käytetty myös piparireunainen boordi, pilkullinen nauha sekä sydän. Osallistun tagilla mukaan P*skarteluhaasteeseen #181, kerroksia. Mukavaa Pääsiäisen jatkoa kaikille:)

maanantai 25. maaliskuuta 2013

"I gave You My Heart"

Uusi Gorjuss leimasin kokeilussa. Nämä leimasimet ovat mukavia käytössä ja leimaus on helppoa sekä leimausjälki on siisti, suosittelen kokeilemaan.Itse kyllä tykkään kovasti. Leimakuvan värittelin Distress Markereilla, taustapaperi on koneelta tulostettu. Matkalaukun solki on Xcutin stanssilla. Osallistun tällä haasteeseen Docraftsin blogissa.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Bubbles/Kuplat

Aina välillä jää jokin tekele puolitiehen syystä tai toisesta.Alkuun tuntunut kiva idea jää pöydälle vaan lojumaan. Tässä sivussa käytin juuri tuollaista pöydällä lojunutta sivun alkua. Olin käsitellyt ruskeaa skräppipaperia struktuuripastalla ja tiilisabluunalla, mutta sitten tekele ei jostain syystä enää innostanutkaan/se ei vaan sopinutkaan silloiseen projektiin. Tähän sivuun se mielestäni sopi. Leikkasin sen paloiksi ja laitoin osan kuvan taakse ja osan alareunaan. Turkoosit ympyrät ovat tagin "vahvikerenkaita" värjättynä ja niiden keskellä on kirkas puolihelmi. Boordi jälleen Sizzixin stanssilla ja kirjaimet tussilla piirustuslevyn läpi.Vaikka teksti ei ihan tullut niin täydellisesti kuin toivoin tuli sivusta kuitenkin kovasti mieluinen. Osallistun tällä Skissedillan haasteeseen sketch #201.